sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Ne keikat, taas kerran. Mukana vanhoja tuttuja, sekä myös jotain ihan muuta.


Tänä keväänä kävin katsomassa säälittävät viisi konserttia.

Kaksi niistä oli CMX:n keikkoja, toinen oli Tavastialla ja toinen Virgin Oilissa. Ei niistä sen enempää – esiintymislavan välittömässä läheisyydessä meni kummatkin.

Ihania tanssijaneitosia nähtiin
myös Tavastialla.
(kuva: http://www.woyh.fi/media/)
Lisäksi oli WÖYH, Tavastialla. Taisin kommentoida Facebookissa keikkaa jotenkin tähän tyyliin:
Tykkäsin myös viuluista, huiluista ja kaikenmaailman torvisoittimista - sekä siitä kuinka hyvältä kaikki levyn biisit kuulosti noin ylipäänsä livenä. Äijillä oli jotkut ihan uudet omat wöyhöttävät keikkapersoonansa - vanhempi Hyyrynenkin oli ihan hulvaton tarinaniskijä kun kerrankin pääsi ääneen ja Hyrden täniltaiset keikkamanööverit muistutti mutsin mielestä ihan Marjo Leinosta. Henk. koht. varmaan paras konsertti viimeseen vuoteen.” Myös vanhaa YUP:n ystävää paapottiin hauskalla encorella, joka sisälsi biisit Saba Saba, Wrappaa ja Saatana meni korvasta sisään - viimeisin vähän uusilla sanoituksilla (Saatana menikin sian vokottelun sijaan Tavastialle vaatimaan ilmaista sisäänpääsyä).  Keikan tunnelma teki iloisen kuplivan olon ja naamalta paistoi hillitön virne vielä seuraavanakin aamuna. Jos tämä keikka jää ainoaksi näkemäkseni ko. veljeksiltä niin katkeroidun. Pahasti.

Ja tosiaan - YUP:stä puheenollen - ennen em. Tavastian keikkaa kipaisin kuuntelemassa myös Martikaista Kom-teatterin ravintolassa. Martikaisen harrastamassa trubaduurimeiningissä on jotain todella sykähdyttävää – samassa tilassa oli ehkä 20 ihmistä ja tunnelma oli ihan erityisen intiimi. Pääsin pitkästä aikaa kuulemaan kaikkia kivoja suosikkibiisejä, kuten Valssi tanssitaidottomille ja Rakkaus on pesti hulluuteen (enempi YUP ei tosin olis haitannut ollenkaan, mutta no, ehkä ens kerralla). Martikaisen seuraavia keikkoja odotellessa, suosittelen muillekin lämpimästi.

Olen ollut koko kevään kipeänä, milloin keuhkoputkentulehduksessa ja milloin angiinassa (ja aika monella keikalla heilumassa puolikuntoisena). Viimeisin tauti osui suoraan Epican keikan päälle niin rajuna, että jouduin luovuttamaan lipun eteenpäin ja jäämään kotiin katsomaan Storm the sorrowta youtubesta. Video, jossa esiintyy kotkia, susia, sekä pahuutta vastaan taisteleva puhtaanvalkoinen Simone, on kaiken kaikkiaan niin hervottoman korni, että laitan sen ihan siitä hyvästä nyt tähän. Lisäksi katsonen sen vielä itse pariin kertaan blogin kautta ja kiroan sitä, etten päässyt keikalle, prkl. 



Ja sitten se keikka, jonka takia päädyin ylipäänsä bloggaamaan taas pitkästä aikaa: kiinalainen Hanggai Maailma Kylässä –festareilla.  

”Hanggain sekoitus mongolialaista kurkkulaulua, sähkökitaraa ja punkhenkeä on crossoveria kauneimmillaan. Bändin hillitön energia toimii parhaiten livenä; se on haluttu vieras ja keikkaillut ympäri maailmaa.” – Maailmakylassa.fi 

Mun sydämeni sykkii aivan erityisesti kaikenlaiselle folkkimusiikille, joten kun kuulin, että Hanggai (josta olin jostain aiemmin lukenut, mutta en vielä kuunnellut yhtään) tulee Suomeen, päätin, että nyt viimeistään pitää tähän yhtyeeseen tutustua ja sit suunnata keikalle. Ja siis - huh_huh. En ole hetkeen kokenut taas mitään niin parasta. Yritin kuunnella mahdollisimman paljon Hanggain kumpaakin levyä ennen keikkaa, mutta livemeininki kyllä vei ihan eri tavalla mennessään kuin Spotifysta löytyvät julkaisut. Kaikki ne erilaiset soittimet (hevosenpääviulu on aika päheä), ihanat aasialaismiehet ponnareissaan, kurkkulaulu ja energinen lavalla heiluminen – niistä oli mun elämäni yksi parhaimmista keikoista tehty. Suomalaisyleisön perinteinen kädet puuskassa pönötys vaihtui aika nopeasti parin kappaleen jälkeen tanssiksi ja huutaviksi aplodeiksi. Ja missä tahansa päin maailmaa mennään, erityisesti juomalaulut yhdistää aina siitä puuttuvasta yhteisestä kielestä huolimatta – Drinking Songin aikana nousi railakkaan ”HEI”n siivittämänä tuopit ilmaan niin yleisössä kuin lavallakin. 

Koska itse festareilta ei ole olemassa mitään erityisen hyvälaatuisia videoita, lisään tähän livevideon vähän kauempaa. Suoraan menoa ja meininkiä haluava voi hypätä videossa kohtaan 2:27. Loppujen lopuksi näissä melodioissa on jotain aika tutun kuuloista - vrt. suomalainen kansanmusiikki.

 


Keikan jälkeen päätin, että meen vielä joku päivä Mongoliaan kuuntelemaan kurkkulaulua ja ratsastamaan aroilla. Lisäksi en pysty kuvittelemaan mitään muuta niin hienoa kuin sen, että pääsisin näkemään Hanggain vielä joskus uudestaan. Kiitos, Maailma Kylässä!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Se on taas ohi


...keikkasyksy siis. Mun vuodet on jo pitempään kulkeneet tietyissä sykleissä – ensin on keikkasyksy, sitten keikkakevät ja lopuksi kesän festarit (viimeisin on tosin aika pitkään käsittänyt vaan sen vakiofestarin, Tuskan). Syksy oli kyllä hitsin hieno ja kevään musiikkitarjontaa oon alkanut pikkuhiljaa jo ihmetellä. Mutta muutama maininta tästä syksystä sitä kevättä odotellessa:

1.10 Mun keikkasyksy alkoi vähemmän onnekkaasti Dipolista, esiintyjänä Pariisin Kevät. Elävää musiikkia Dipolissa – never again! Äänentoisto oli niin karseeta puuroa, että sillä olis pystynyt kyllä pilaamaan ihan minkä tahansa hyvän yhtyeen konsertin. Kuviakaan en tullut ottaneeksi.

Mc Raaka Pee
17.10 Syksyn seuraava musiikillinen elämys oli Pain ja Turmion Kätilöt Virgin Oilissa. Painia en varmaan muuten olis tullut kuunnelleeksi erityisemmin ellen olisi potenut pariin otteeseen aktiivisempaa urheiluhulluutta, jolloin Pain on ollut ihan loistavaa lenkkeilymusiikkia. Mulla on muutenkin aika paljon vaikeuksia päästä eteenpäin ilman musiikkia – kun taas sit Painia kuunnellessa on melkein pakko juosta mahdollisimman rivakasti sen poljennan tahdissa. Tykkään. Keikallakin tuntui sitten siltä, että nyt pitäis varmaan olla juoksemassa johonkin suuntaan. Ja Kätilötkin oli taas tosiaan yhtä viihdyttäviä kuin joskus Nummirockissa – seuralaisen kanssa tuli tanssattua niin maan hemmetisti, että jalkoja pakotti nukkumaan mennessä.

7.11 Devin Townsend Fear Factoryn kera, Cirkuksessa. Puuroksi meni taas suurin osa Devinin setistä Circuksen kökön äänentoiston takia, en arvosta. Devinin keikat on aika raskaita livenä ja tuplabasarit sotkeutuivat hallissa epämääräiseksi tasaiseksi mössöksi josta ainakaan meikäläinen ei kauheasti saanut selvää – siitä huolimatta, että oltiin kyllä äänentoiston kannalta ihan optimaalisessa paikassa, eikä missään eturivissä. No, tykkäsin kuitenkin kappalevalinnoista ja taas kerran siitä, että Devinin keikkojen hupiosuus alkaa jo reippaasti ennen soittoa kaikilla epämääräisillä screenille heijastetuilla pätkillä. Olen jo aikaisemmin todennut, että Deviniltä ei kannata odottaa keikoilla mitään tiettyjä hittikappaleita (silloin on yleensä saatu kuulla aina jotain ihan muuta), joten olin aika innosta piukeana kun Vampira soitettiin juuri silloin kun olin jo kuvitellut, että en ikinä kuule sitä livenä. Ainoastaan Save Our Now:ta jäin kaipaamaan. Mukava keikka taas kerran, mutta keikkapaikka saa 0/5. Mitään edes etäisesti julkaisukelpoisia kuviakaan en saanut.

Jonas Renkse
11.11 Alcest ja Katatonia, taas kerran öh... Circuksessa. Alcest oli ihana! Biisit oli allekirjoittaneella aika huonosti hallussa (olen kuunnellut yhtyettä lähinnä poikaystävän autossa istuessa), mutta keikka oli tästä huolimatta aika kuunneltava - mikä on vastaavissa tilanteissa meikäläiselle aika harvinaista, koska yleensä puudun aika helposti sellaisen yhtyeen konsertissa, jota en ole kauheasti kuunnellut. Ranskalaisten tarjoama utuinen melankolia kantoi loppuun asti ja sopi täydellisesti mun sunnuntaiväsymykseeni. Katatonian esiintyminen taas oli sitä samaa tuttua vanhaa, ja sitä kuunnellessa oli kyllä tosiaan vähän se edellämainittu väsähtänyt fiilis - olen nimittäin tipahtanut Katatonian musiikista täysin kärryiltä Viva Emptinessin jälkeen. Joitain kivoja vanhoja kipaleita silti soitettiin. Fiilis oli poistuessa aika tööt, mutta ei silti harmittanut keikalla käyminen kun seurakin oli loistavaa.


Joakim Brodén
 22.11 Sabaton ja taas Circuksessa, argh! Sabaton oli myös sitä ihan samaa kuin kahdella muullakin aikaisemmalla keikalla tänä vuonna – samat introt, samoja kappaleita, samat Suomibiisit ja samat hehkutukset siitä kuinka Suomessa on kiva soittaa. Eikä harmittanut ollenkaan! Olin pitkästä aikaa hyppimässä eturivissä ja fiilis oli mitä parhain. Joakimin liikuttuneisuus yleisön Sabaton-fanaattisuudesta sykähdyttää mua joka kerta ja johonkin Primo Victoriaan ei kyllästy ikinä. En tiedä tosin, että pitäiskö sitten käydä Sabatoniakin kuuntelemassa Ruotsissa (Blind Guardianin lisäksi) kun niitä ruotsiksikin sanoitettuja kappaleita ei ikinä lauleta täällä muuten kuin englanniksi (kiitos yleisön, joka oli äänestänyt että kappaleet pitää laulaa englanniksi). Mukaan tältä reissulta tarttui siisti kiertuehuppari! Ja köyhä opiskelija söi taas puuroa loppukuun... Kiitos taas kerran Sinille seurasta ja lippujen hankkimisesta!


Utuinen Arto Tuunela

1.12 Pariisin Kevät, Korjaamolla. Liput tuli hankittua ekstemporeena kaksi päivää ennen keikkaa soittamalla Tikettiin. Kannatti! Sain korjattua taas kaikki mielikuvat yhtyeestä kohdilleen sen huonon Dipolin keikan jälkeen. Korjaamo oli oikein mukava paikka - jostain syystä en ole sattunut käymään siellä aikaisemmin. Keikka aiheutti suunnatonta hymyä ja lämmintä oloa koko sen vajaan kaksituntisen ajan ja encoressa tuli Painovoimaa ja Imatrankoski! PK oli juuri sitä mitä pitikin – eli yksi kotimaan parhaista live-esiintyjistä, joka kuulostaa lavalla melkein jopa paremmalta kuin levyllä.



Yrkkä
5.12 CMX, Tavastia. Jaa-a, mitä voi sanoa yhtyeestä jonka keikoilla on juossut ja johon on suhtautunut (YUP:n ohella) niin fanaattisesti 14-vuotiaasta lähtien, ettei omaa elämää enää osaa kuvitella ilman tiettyjä kappaleita? Odotin keikkaa pitkän CMX-tauon jälkeen niin paljon, että pelkäsin odotusten kasvavan aika epärealistisiksi. Ja siltikään en pettynyt. Ei hotsittanut jäädä taakse tai parvelle ostamaan juomia vaan singahdin eturiviin siinä salin ovien avautuessa. Ja no, jätetään kaikki fiilisten kuvailu seuraavaan lauseeseen: oli taas sellainen olo kuin olisin tullut kotiin. Kaikkea mukavaa vanhaa tuli just sopivasti ja paljon kaikkia uudempiakin suosikkibiisejä, erityismainintoina Nahkaparturi, Kätketty kukka, Pimeä maa, Aivosähköä, Ainomieli, Kultanaamio, Kaikkivaltiaan peili (oli kiva kuulla Talvikunkkuakin pitkästä aikaa) ja encoressa Rautakantele. Keväällä uudestaan, todellakin.


Halmkrona

Näkemättä jääneet konsertit:

- Wintersun .___.
- Jarkko Martikainen, oli samana iltana PK:n kanssa (on kuulopuheiden mukaan soittanut vanhaa YUP:täkin, esim. Nyrkkeilijän ja Lihavia Luurankoja... en kerro enää enempää, etten ala itkeä)
- Infected Mushroom, oli samana iltana CMX:n kanssa

Ai niin, en aio pyytää anteeksi kuvien huonoa laatua. Parempaa keikkakameraa luvassa joskus myöhemmin, ehkä. Mahdollisesti.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

What do we say to the God of Sleep? "Not tonight."

Blogia pystyttäessäni ajattelin, että käytän tätä sellaisena kanavana, johon puran kaikki asiat, joista olen innostunut tavalla tai toisella. Opiskelun loistaessa kesällä poissaolollaan (ja unohdettuani taas kameran kotiin kaikista kesän tapahtumista) on blogikin viettänyt hiljaiseloa. Iloisen poikkeuksen tekee se tapahtuma, jossa olen joka vuosi yhtä onnellinen ja täpinöissäni, eli Ropecon.

...ja nyt se onkin sitten taas jo takanapäin. Sunnuntaina kaveri tiedusteli, että missä kaikissa ohjelmissa olen ollut 'conissa ja sain ihan tosissani miettiä, että niin, mitäs mä nyt oikein edes olen tehnyt... Aika sujahti ohi niin järkyttävän nopeasti ohi, taas vaihteeksi. 
Perjantai taisi mennä aikalailla kavereita moikkaillessa. Pääsin paikalle myöhään ja univelkaantuneena lähdin myös aika aikaisin nukkumaan. Lauantai alkoi puolen päivän maissa hulvattomalla kivi-paperi-sakset -turnauksella, Realities of Steel -esitelmällä ja Carcassonnella. Illalla taas perinteisesti tanssin tanssiaisissa pelkkää pornopolkaa (happi meinasi loppua tekokuituinen mekko päällä...) ja yö meni rattoisasti ZOMBIES! -lautapelin merkeissä. Nukkumaan päästiin neljältä. Sunnuntaina vielä haahuilua, yksi luento ja that's it. Koko 'con tiivistettynä pariin lauseeseen. Kaikki suunniteltu jäi taas aivan täysin - en kerennyt ropettamaan, tanssiharjoituksiin tai erityisemmin luennoillekaan. Hyvä puoli lienee se, että moikkailtavat ihmiset veivät oikeastaan kaiken ajan - asia josta täytyy olla pelkästään onnellinen. Ehkä sit vaikka ensi vuonna niitä muitakin juttuja. Toinen iloinen asia on se, että muistin kerrankin sen kameran! Satunnaisten conkareiden pukuja tuli siis kuvattua parin räpsäyksen verran. Pakko sanoa, että puolet mun 'conifiiliksistä koostuu ehdottomasti hienojen pukujen ihailemisesta, joten tässäpä sit niitä:

Fus Ro Dah



Paras näkemäni na'vi-asu tähän mennessä.


Kawaii ja sillai. :3
...ja minä. 
Mitä omaan asuun tulee, niin meitsihän jäi aika auttamattomasti taas kakkoseksi kaikille muille, mutta no, asuun panostaminen - taas niitä asioita joita teen ehkä sit ensi vuonna. Ja tekokuituisuudesta huolimatta pidän kyllä ylläolevan kuvan mekosta aika paljon. Asu oli tosiaan kavereiden larppivaatekaapista ja korvatkin on varmaan viisi vuotta olleet mun hyllynpohjalla. Pääsivät pitkästä aikaa taas käyttöön.

Satunnaisista tapahtumista tuli ikuistettua seuraavia: 

Sepänpaja dipolin pihalla. Ammattiserkuksia!

Terästaistelunäytös ulkona sunnuntaina.
....jonka jälkeen vapaata matsailua.


Kotiinviemisiksi tarttui yhden kirpparitopin lisäksi Cthulhupaita ja perinteisesti myös tämän vuoden Ropeconpaita. Siinä on ehdottomasti parhain selkäquote koskaan ikinä:

Anna arvostaa!

Vuoden ainoa tapahtuma, jossa olen poikkeuksetta vaan ihan poskettoman hyvällä fiiliksellä. Johtunee siitä, että Ropeconissa on aina niin kotoisa olo. Ei-niin-putkeen tähän mennessä sujuneen kesän jälkeen viikonloppu tuntui kivalta hermolomalta. Näitä sais olla lisää! 


Vietnamilaisittain vuonna -05.
Lopuksi historian lehtien havinaa: Anna Ropeconissa vuonna 2005! Huh! Muistaakseni olen ollut jokaisessa 'conissa tuon jälkeen (ja mahdollisesti parissa sitä ennenkin), joten tänä vuonna tais olla meitsin kahdeksas Ropecon - vähintään. Pukuna oli kaverin Vietnamista tuoma asuste, joka ei mahtuis mun päälle nykyään enää itkemälläkään.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Wappureportaasi!

Huh, peräti yhdeksänpäiväinen teekkarivappu on nyt juhlittu oman opiskelijayhdistykseni Vuorimieskillan hellässä huomassa. Takki on äärimmäisen tyhjä - huomenna on hyvä palata taas opintojen pariin ja aloittaa toukokuun tentteihin lukeminen. Kuvasin vappua ja Otaniemeä harmittavan vähän, mutta se ei silti estä postaamasta niitä muutamaa kuvaa, jotka tarttuivat mukaan matkan varrelta. Fuksivappuni näytti suurinpiirtein tältä:

Cocktailjuomia.

Vappuviikko alkoi maanantaina 23 huhtikuuta Wapunaloitusbileillä. Ylläolevassa kuvassa on seuraavan päivän aamusitsien alkucocktailjuoma - eli skumppaa rainbown vitamiiniporetableteilla (oli yllättävän hyvää). Heräsin kello neljältä aamulla auttamaan alkuvalmisteluissa ja liityin itsekin työvuoron jälkeen unisen sitsikansan joukkoon. Cocktailtilaisuus alkoi siinä 7:30, jonka jälkeen alkupaloiksi tarjoiltiin aamuteemaa mukaillen mysliä ja jugurttia, pääruuaksi munakasta ja pekonia, ja jälkiruuaksi pannukakkua. "Kuka helvetti tällaista tekee, no ei kukaan - paitsi ehkä Vuorimiehet", kommentoi eräs kemisti meidän killan toimintaa. Olo oli mukavan... rapsakka kun myöhemmin päivällä siirryttiin porukalla katsomaan teekkarijäynien esittelytilaisuutta.

Maanantaista eteenpäin kaikenlaista toimintaa oli joka päivä bileiden, sitsaamisten, fuksien viimeisten hiillostamistilaisuuksien (ennen lakkien saamista), speksien ja ties minkä muodossa. Jätän kuitenkin tarkemmat yksityiskohdat kertomatta varmuuden vuoksi sen varalta, että joku ensi vuoden fuksi eksyy tänne lukemaan spoilereita (siitäkin huolimatta että sen todennäköisyys lienee aika olematon).

Päärakennuksen edessä. Takana amfilla jonkun killan fukseille
jaettiin parhaillaan lakkeja - samaan aikaan kun Vuorimieskilta
vielä odotti vuoroaan. Otin itse odottelun rennosti ja istuin 
nurmikolla kavereiden kanssa nauttimassa auringosta.       

...joten hypätään siis suoraan vappuaattoon, jolloin lakit viimein jaettiin meille vuoden odottelun jälkeen. Jee! Kiltoja meillä on tällä hetkellä 15, joten jakotilaisuuteen meni koko aamupäivä.


Hetki ennen molskahdusta.

Erään ajanjakson päätti myös fuksien mukana fuksivääpelimme, joka kiitoksenosoituksena viskattiin lakkien jaon jälkeen mereen.

Ovien aukeamisen odottelua Bottan oven edessä.

Mereen heiton jälkeen lähdin itse kaverin mukana Ostrobotnialle, jossa tarjoiltiin jokavuotinen killan vappulounas. Paikalla oli väkeä samalla linjalla vuonna 2011 opiskelun alottaneista jonnekin 50-luvun fukseihin, jonka vuoksi "Ken ompi fuksi"-kappaletta (jossa käydään kaikki vuodet läpi) saatiin laulaa hieman pitemmän aikaa kuin yleensä. Ilta päättyi lopulta Fredan Tivoliin, jonne suuntasin vappulounaan ja sitä seuranneen etkoilun jälkeen.


Lakkimeri!

Vaikka lakit jaettiin vappuaaton aamuna, ne sai perinteen mukaan laittaa päähän vasta puoliltaöin. Ylläolevassa kuvassa Otaniemen väen oma Retuperän WBK soittaa teekkarihymniä, jota koko Tivoliin ahtautunut väki laulaa lakit ojennettuina. Fiilis oli tässä kohtaa kieltämättä aika katossa!


Ja näin päättyi fuksivuosi!

...hymnin jälkeen sen lakin sai viimein laittaa päähän ja hymy oli herkässä fuksilla jos toisellakin. Puolenyön jälkeen tuli valuttua aika pian kotiin nukkumaan, koska univajetta oli kertynyt aika kivasti - ja Ullanlinnanmäelle oli lähtö vappupäivänä jo aikaisin aamusta.


Tela-Veera.

Seuraavana päivänä Ulliksella tuli muun muassa vastaan Koneinsinöörikillan - joka myös pinkeistä haalareistaan tunnetaan - kirkkaan vaaleanpunainen tupsupäinen traktori. Pakko antaa pisteet ko. maskotista, se oli todella sympaattinen.


Skumppaa Ulliksella väsyneenä, mutta onnellisena.

Auringonpaisteesta tuli nautittua viimeisinä päivinä vähän liiankin kanssa - naama hehkuu tällä hetkellä iloisen tulipunaisena ja silmienaluset lienevät mustemmat kuin aikoihin. Kauan odotettu Wappu on yhtäkkiä takanapäin ja tätä hummerinväristä teekkaria odottaa huomenna taas tenttikirjapino, sekä ensi viikosta alkaen neljän kuukauden työrupeama. Ajatukset on nyt siis suunnattu kaikella tarmolla kohti kesää!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Living in their pools, they soon forget about the sea.


Viimeaikaisia hauskimpia juttuja: Pääsiäisvierailu kaverin luokse Rovaniemelle, työväenopiston kasvisruokakurssi (sain joululahjaksi) ja Hellsinginkadun appro. On siis aika postata taas vähän kuvia!

Aloitetaan siitä Rollosta...

Luonnollisesti tuli moikattua paria poroa...

...ja harjoitettua laavureissulla lievää idiotismia. Talvi, kahvia ja pullaa!

Ranuan eläinpuistosta löytyi melkein
meikäläisen nikkiä kantava satupuisto!

Mittasin siipieni kärkiväliä Ranuan eläinpuistossa
kaverin megakokoinen kuvaustarvikereppu selässä.

Jääkarhu!

Lapin tiedekeskus Arktikumista löytyi viimeisenä
vierailupäivänäni täytetty versio edellämainitusta otuksesta.

Iso kiitos Tepolle vieraanvaraisuudesta!



Seuraavaksi kaikkea randomia kuluneelta viikolta:

Pari ruokalajia taisi vielä unohtua toiselle pöydälle...

Rakas työnantajani toimii nykyään näköjään myös illanviettomahdollisuuksien tarjoajana - olin nimittäin viime perjantaina työväenopiston välimerellisten kasvisruokien kokkauskurssilla. Ylläolevassa kuvassa on kaikkea meikäläisen rakkaudella vääntämistä kasvispihveistä muiden tekemiin pastoihin, salaatteihin ja pinaattipiirakkaan. Suosittelen kyllä vastaavia kursseja kenelle tahansa - mukana pärjää mainiosti jos ymmärtää miten käytetään paistinpannua tai leikataan sipulia. Kurssilla jokainen tekee illan aikana jotain ja sen jälkeen kaikkea saa syödä. Tilaisuuden jälkeen ainakin itse melkolailla kierin jatkopaikkaani... Omnom.


Banaanijohtoja, jee.

Vikat labrat ohi! Tässä työssä tein pitkälti sitä samaa mitä aina ennenkin olen tehnyt sähkön labroissa - eli yhdistelin johtoja pisteestä x pisteeseen y ja tein pari mittausta. Vaikka ko. labrat eivät ole olleet mitään rakettitiedettä niin joka-aamuisen lagaukseni vuoksi parini on yleensä tehnyt jo kaikki kytkennät silloin kun itse luen vasta tehtäväpaperia - joten oli ihan mukavaa tehdä jotain välillä yksinkin. 


Hymy ja pelottavan näköiset virneet olivat poikkiteteellisellä porukallamme herkässä.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, se appro! Kalliolaisen roskalavan vierestä löytyi hylätty sohva, joka vallattiin keskimmäisen kuvan ottamista varten (mukaan tarjoutuneet kemistit piti tosin varmuuden vuoksi poistaa kuvasta...). Oli hauskaa, ensi vuonna pitää ehdottomasti mennä uudestaan!





Loppuun vielä otsikon inspiraationa toiminut, ei varsinaisesti mihinkään tapahtumaan liittyvä biisi. Tai no, Rushiahan nyt voi aina postata ilman sen kummempaa syytä koska se on... no, Rush. Ja Natural Science on kaikin puolin täydellinen veisu.


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Karhunvartija Helsingissä ja perinneruokaa nousevan auringon maasta - eli viimeaikoja kuvien muodossa


Sushia on tullut syötyä reilun viikon aikana useampaan otteeseen - kerran ravintolassa ja pari kertaa itse tehtynä.

Avokadomakeja, lohikurkkumakeja ja lohinigirejä vähän
vaatimattomammin kotioloissa kämppiksen kanssa tehtynä...

...ja vähän juhlallisemmalla kattauksella kaverin luona.
Näitä tuli väkerettyä porukalla tovi jos toinenkin.

Kaverin luona toteutettu ja tämän suunnittelema menu sisälsi nigirejä ainakin ankeriaasta loheen ja katkarapuun, sekä makeja avokadosta tofuun, kurkkuun, loheen ja avokadoon (yhdessä ja erikseen). Lisänä myös inaria ja tofua. Kuvan laatu ei ole mikään päätähuimaava, mutta eiköhän tuosta nyt jonkinlaisen kuvan saa. Omnom.

Kirsikkana kakun - tai kenties lohena riisipallon - päällä, kuluneen viikon sitseineen ja Teekkarispekseineen kruunasi Arcturus loppuunmyydyssä Nosturissa. Lisää Simen Hestnæsiä! Jee! Saan varmaan nyt joltain ilman lippua jääneeltä pitkäaikaiselta tosifanilta pataan toteamalla, että yhtye on tullut mulle tutuksi vasta pari vuotta sitten, joten konsertti ei aiheuttanut meikäläisessä ihan samanlaista hurmosta kuin seuralaisissani - mutta älyttömän hyvä keikka oli joka tapauksessa. Sijoittauduin samaan paikkaan kuin PK:n keikallakin, mikä toimi edelleen loistavasti. Yleinen tunnelma... no, sitä ei varmaan edes kannata yrittää kuvailla. Kuvat puhukoot puolestaan:

Arvostin Vortexin hienoja goggleja (ja ylipäänsä koko esiintymisasua)



Yleisökin villiintyi, luonnollisesti.


Simen on symppis kaveri.


 Arcturukselta eniten parhautta lienee Hibernation Sickness Complete, joten pastetaan se tähän:


 Enjoy.

Ajattelin vielä joskus viime vuoden puolella, että keikkakeväästäni tulee harvinaisen tylsä. Voin nyt ilokseni todeta olleeni väärässä. Chisu (kyllä, Chisu on paras ja ihanin), Pariisin Kevät ja Arcturus takana ja Finntroll edessä! Oujea!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Rakas opiskelijakyläni mun

Mulla lienee reilun vuoden päästä edessä muutto pois pienestä lintukodostamme. Koska tärkeitä asioita osaa yleensä arvostaa vasta sitten kun niitä ei enää ole, rikoin tätä taipumusta eilen ja räpsin muutaman kuvan sekä kampukselta,  että opiskelijakylästä. Jos vuoden päästä päädyn muuttamaan pois, niin olenpahan sitten ainakin sitä ennen ottanut kaiken ilon irti kotihuudseistani.

Siispä, tässä teille vähän Otaniemeä:
(Osan kuvista saa taas hieman suuremmaksi klikkaamalla.)


Otaniemen informatiivisin kyltti,
joka on näemmä muuttunut hieman käskevämmäksi
T-kirjaimen hinkkauduttua pois.

Kyläämme jo vuosien ajan vahtinut ikkuna-Darth Vader. Kuulemma asukkaat
ovat vaihtuneet monesti, mutta pahvinen Vader on tullut jäädäkseen.

Porukka harrastaa kyllä muutenkin mitä mielenkiintoisimpia
kylttejä parvekkeillaan ja ikkunoissaan.
Teekkari hangessa.
 
Teekkareiden näkemys länsimetrosta.
Maalattu kampuksen pienen alikulkutunnelin seinään,
kuten kuvasta näkyy.





Taustalla näkyvän päärakennuksemme työmaakin
on alkanut kerätä puoleensa taiteilijoita.


Kuulemma ainakin vielä viime Wapun aikaan jostain päin kyläämme
löytyi tällainenkin ovi. Kiitokset Petterille kuvasta.

Yhteisiä vuosia mulla ja Otaniemellä on tällä hetkellä takana arviolta noin kaksi - muutin kylään kämppikseni siivellä jo ennen kuin olin edes virallinen opiskelija. Samaan syssyyn päätin testata avointa yliopistoa ja tällä hetkellä opiskelijastatus on jo viimein ihan virallistettukin. Lukioaikaisten ystävienkin samalle alueelle muuttamisen jälkeen olen voinut todeta, ettei multa ole paljoa puuttunut näiden vuosien aikana - teekkarikylällä tulee aina olemaan ihan erityinen paikka meikäläisen sydämessä.